Sisällöntuotanto

Fennovoima generoi hyvää energiaa ja työtä

Mielipideilmasto ydinvoimaa kohtaan on muuttunut positiiviseen suuntaan.

– Ydinvoima ymmärretään osana ympäristöystävällistä energiapalettia ja on hienoa huomata, että se korreloi fennovoimalaisten kokemukseen omasta työstä ja yhtiömme työnantajamielikuvaan, Fennovoiman henkilöstöjohtaja Eija Salo toteaa.

EU-komissio tavoittelee nettonollapäästöjä vuoteen 2050 mennessä, mikä edellyttää sähköntuotannon kaksinkertaistamista Euroopassa. Tavoitteeseen ei päästä vain lisäämällä uusiutuvaa energiaa, vaan se vaatii rinnalle ydinvoiman lisärakentamista jo pelkästään käytöstä poistuvien laitosten korvaamiseksi. Faktat puhuvat puolestaan ja sen myötä ydinvoimakeskustelukin on muuttunut ratkaisukeskeisemmäksi, kun on alettu ymmärtää, että ydinvoima on yhdessä uusiutuvan energian kanssa osa tulevaisuuden päästötöntä energiapalettia.

Hanhikivi 1 luo työtä ja kasvua

Fennovoiman luotsaamalla Hanhikivi 1 -ydinvoimahankkeella onkin kiistatta suuri merkitys niin ympäristön kuin kansantaloudenkin kannalta. Kyseessä on Suomen suurin investointi, joka luo ilmastoystävällisen energian lisäksi elinvoimaa, työtä ja hyvinvointia eritoten Pyhäjoelle ja sen ympäryskuntiin.

– Yhtiössämme työskenteli vielä muutama vuosi sitten alle sata asiantuntijaa, nyt heitä on noin 400. Lisää huippuosaajia tarvitaan etenkin, kun ydinvoimalan rakentamisvaihe käynnistyy vuonna 2021.

Jo laitospaikkaa valmistelevien töiden taloudelliset vaikutukset ovat huomattavat: työllisyysvaikutus on noin 3 000 henkilötyövuotta, josta kolmannes kohdistuu Pohjois-Pohjanmaalle.

– Hanke on piristysruiske koko maakunnalle ja on ollut hienoa huomata, miten innolla alueen kunnat ottavat vastaan uudet fennovoimalaiset.

Hyvä pöhinä tuntuu ja näkyy

Fennovoiman ja Hanhikivi 1 -hankkeen ympärillä käy siis positiivinen pöhinä. Salon mukaan se näkyy nykyisten työntekijöiden arjessa ja positiivisena mielikuvana työntekijämarkkinoilla.

– Paras palaute tulee työntekijöiltämme, jotka kokevat tekevänsä merkityksellistä työtä. Hyvä uutinen on myös se, että tuoreen kaupallisen ja teknisen alan opiskelijoiden ja ammattilaisten parissa tehdyn työnantajamielikuvatutkimuksen mukaan Fennovoima koetaan vastuulliseksi ja avoimeksi yhtiöksi, joka tarjoaa mielenkiintoisia ja merkityksellisiä työtehtäviä pitkälle tulevaisuuteen. Käyrä on siis kaikilla mittareilla mitattuna positiivinen. Tästä on hyvä jatkaa, Salo iloitsee.

Teksti: Commia/Mia Heiskanen

Copyright © 2020 Viestintätoimisto Commia | Tietosuojaseloste
Design: By Joan