Myös ketterän projektijohtamisen ydin löytyy ihmisten johtamisesta

Koronakevään aikaan suuri joukko sellaisia ihmisiä, jotka eivät olleet tottuneet työskentelemään kotoa käsin, siirtyi tekemään etätyötä. Kun yritysten toiminta hajautui koteihin, organisaation suunta ja oma tehtäväkuva saattoi monella hämärtyä entisestään. Työntekijäkokemus olikin yksi poikkeusolojen merkittävimmistä organisatorisista haasteista, joka heijastui luonnollisesti myös projektijohtamiseen.

Jokainen tietää, että etätöissä korostuvat tyystin erilaiset työn tekoon liittyvät asiat normaalioloihin verrattuna, koska ihmiset ovat erilaisia. Osa nauttii entistä suuremmasta itsenäisyydestä ja vapaudesta tehdä valintoja oman työn suhteen, osa puolestaan kaipasi jatkuvaa työn ohjausta ja seurantaa sekä yhteisöllisyyttä. Osalle jäi liikaa aikaa asioista huolehtimiseen, sillä he kokivat, etteivät asiat etene ilman sotkeutumista kaikkien asioihin.

Hyvin usein ajatellaan, että projektipäällikkö johtaa vain asioita tavoitteiden ja mittarien avulla. Oletetaan, että projektipäällikön työ on pelkkää projektinhallintaa. Jatka lukukokemusta..

Myös ketterän projektijohtamisen ydin löytyy ihmisten johtamisesta