Suomen kuntien infraomaisuus on arvoltaan satoja miljardeja euroja, mutta sen hallinta ontuu. Omaisuudenhallinnan asiantuntija Jyrki Paavilainen varoittaa: pelkkä korjausvelan laskeminen ei riitä – tarvitaan strategista otetta ja pitkäjänteistä suunnittelua.
Kuntatalous kiristyy, palveluiden kysyntä kasvaa, mutta infrastruktuurin kunnossapito jää usein taka-alalle. Samaan aikaan kuntien omistama infraomaisuus – kadut, sillat, vesi- ja kunnallistekniset verkostot – edustaa valtavaa kansallisvarallisuutta, joka vaatii järjestelmällistä hallintaa.
“Kuntatalouden näkökulmasta omaisuudenhallinta on yksi helpoimmista osa-alueista saada aikaan säästöjä ja hyötyjä. Se on matalalla roikkuva kypsä hedelmä”, toteaa WSP:n johtava asiantuntija Jyrki Paavilainen.
Paavilainen on työskennellyt omaisuudenhallinnan parissa yli 20 vuotta ja toimii aktiivisesti ISO 55000 -standardisarjan kansainvälisessä päivitystyössä. Hänen mukaansa kuntien omaisuudenhallinnan haasteena ei ole tekninen osaaminen, vaan strategisen näkemyksen puute.
Suomi jää jälkeen kansainvälisistä käytännöistä
Kansainvälisesti omaisuudenhallinta on ottanut valtavia harppauksia viimeisen kymmenen vuoden aikana. ISO 55000 -standardin päivitys on nostanut vaatimustasoa merkittävästi, ja monet maat ovat kehittäneet pitkäjänteisiä omaisuudenhallinnan suunnitelmia. Suomessa tilanne on toinen.
“Strategisen omaisuudenhallinnan suunnitelmat, joissa esitetään vaihtoehtoja eri omaisuusryhmille, puuttuvat kuntakentässä lähes kokonaan”, Paavilainen toteaa.
Positiivista kehitystä on kuitenkin nähtävissä kuntaomisteisissa yhtiöissä, erityisesti energia- ja vesihuoltolaitoksissa.
“Ne ovat todella kiinnostuneita siitä, miten omaisuutta hallitaan pitkäjänteisesti ja mikä vaikutus sillä on esimerkiksi taksoihin. Sieltä voi pikkuhiljaa levitä kokemusta ja osaamista myös laajemmin kuntasektorille.”
Lyhytjänteisyys maksaa
Miksi kunnat eivät huolehdi paremmin olemassa olevasta omaisuudestaan?
“Investoinneista ja suurista silta- ja katuhankkeista on helppo innostua, sillä ne ovat poliittisesti näyttäviä. Mutta se, että pohdittaisiin, miten pidetään kunnossa olemassa olevaa omaisuutta ja millaisia palvelutasoja niille määritetään – sillä ei kerätä vaaliääniä, joten se ei näy poliittisessa päätöksenteossa”, Paavilainen toteaa.
Lyhytjänteisyys maksaa kalliisti. Kun kunnossapitoa laiminlyödään, pienet lisäpanostukset muuttuvat ajan myötä massiivisiksi saneeraus- ja uudelleenrakennusinvestoinneiksi.
“Jos laiminlyödään esimerkiksi katujen uudelleenpäällystys, joka on kuntataloudessa häviävän pieni summa, ydinongelma kumuloituu siirtyessään yhä eteenpäin. Näin laiminlyönnistä syntyy ajan saatossa kallis hintalappu kuntatalouteen”, Paavilainen selventää.
Kolme sudenkuoppaa
Paavilainen tunnistaa kolme tyypillistä sudenkuoppaa, joihin kunnat lankeavat omaisuudenhallinnassa. Ensimmäinen on kieltäminen, “Todetaan, että ei meillä ole tarvetta kehittää, sillä asiat ovat kunnossa.”
Toinen on turhautuminen tiedon puutteeseen. “Turhaudutaan siihen, että ei tiedetä, millaista omaisuutta kunnassa on ja missä kunnossa se on. Selvittäminen on mittava urakka.”
Kolmas sudenkuoppa on johdon sitoutumattomuus. “Ei ole olemassa suunnitelmia siitä, mitä pitäisi tehdä. Suunnitelmallisuus edellyttää organisaation sisäisiä resursseja ja erityisesti johdon sitoutumista.”
Korjausvelka ei kerro koko totuutta
Korjausvelasta on tullut kuntien vakiotermi, mutta Paavilainen kyseenalaistaa sen hyödyllisyyden nykymuodossaan.
“Kun lähdetään laskemaan korjausvelkaa, pitäisi ensimmäisenä miettiä, miksi sitä lasketaan ja aiotaanko sille tehdä jotain. Ei riitä, että esitetään laskelma siitä, kuinka paljon rahaa tarvitaan. Pitäisi kertoa, millaisia vaikutuksia sillä on kuntalaisille, asukastyytyväisyydelle ja palvelutasolle.”
Paavilainen ehdottaa käänteistä lähestymistapaa, jossa esitetään vaihtoehtoja korjausvelan laskennan yhteydessä. Mitä tapahtuu, jos ei tehdä mitään?
Kunnalle, joka haluaa kehittää omaisuudenhallintaansa, Paavilainen suosittelee ensimmäiseksi askeleeksi omaisuudenhallinnan menettelyjen arviointia.
“Se ei ole kivien heittely -prosessi, vaan siinä arvioidaan ydinporukalla, millaiset menettelyt kunnassa on standardivaatimusten täyttämiseen. Arviointimenettelyn aikana syntyy automaattisesti hedelmällisiä keskusteluja ja kehittämisideoita.”
Arviointi paljastaa myös usein sen, että organisaatiossa on paljon hiljaista tietoa, jota ei ole dokumentoitu. “Ei riitä, että yksi henkilö tietää asiat – tieto pitää saada talteen kirjalliseen muotoon. Vaarana on, että ydintieto häviää kuntaorganisaatiosta henkilöstön eläköityessä.”
Mittareiksi Paavilainen suosittelee korjausvelan lisäksi esimerkiksi omaisuustiedon määrää ja palvelutasomittareita. “On tiedettävä, mitä palvelutason muuttaminen tarkoittaa euroissa tai asukastyytyväisyydessä.”
Valtiolta porkkanaa
Paavilainen ei näe omaisuudenhallinnan lähitulevaisuutta erityisen ruusuisena kuntakentässä. “Tietoisuuden kasvua ei ole valitettavasti näköpiirissä johtoportaassa tai poliittisten päättäjien keskuudessa.”
Toivoa antaa kuitenkin keskijohdon ja asiantuntijoiden kasvava kiinnostus omaisuudenhallintaa kohtaan. “Toivoisin, että meille tulisi omaisuudenhallintaan kansallista koulutusta, joka parantaisi tietoisuutta.”
Paavilainen kaipaa myös valtiotason ohjausta. “Kunnat toimivat itsenäisesti omissa organisaatioissaan, joten ulkopuolelta on vaikea vaikuttaa niiden toimintaan. Valtiotasolta voisi tulla tarvittavaa kannustusta ja ohjausta omaisuudenhallinnan kehittämiseen.
Kuntaomisteisissa yhtiöissä kehitys on jo pidemmällä, ja sieltä voi siirtyä kokemusta laajemmin kuntasektorille. Peruskuntatoiminnastakin löytyy jo hyviä esimerkkejä. Tampere ja Jyväskylä ovat onnistuneet omaisuustiedon hallinnassa, kun taas Helsinki ja Vantaa ovat edistyneet strategisessa omaisuudenhallinnassa.
“Työsarkaa riittää, mutta jos positiivisesti ajatellaan, niin tämä on alue, jossa voidaan saada järjestelmällisellä työllä merkittäviä hyötyjä.”
KUKA?
Jyrki Paavilainen
Jyrki Paavilainen on WSP:n johtava asiantuntija, joka aloitti yhtiössä syyskuussa 2021. Hänellä on 30 vuoden kokemus liikenneinfrastruktuurin ja sen kunnossapidon kehittämisestä.
Paavilainen on avustanut konsulttina laajasti eri toimialojen organisaatioita omaisuudenhallintajärjestelmien kehittämisessä ja kirjoittanut aiheesta lukuisia oppaita ja artikkeleita. Hän toimii aktiivisesti ISO 55000 Omaisuudenhallinta -standardin kansainvälisessä päivitystyössä.
Paavilainen toimii aktiivisesti Suomen kuntatekniikan yhdistyksessä (SKTY) ja oli myös yhdistyksen puheenjohtaja vuosina 2022–2024. Parhaillaan hän on puheenjohtajana SKTY:n omaisuudenhallintaryhmässä ja Building Smart Finlandin Omaisuudenhallintaryhmässä.
