Terhi Lindgren on johtanut Attendossa kulttuurimuutosta, jonka keskiössä on ikäihmisten hoivan uudistaminen. Hänen omat kokemuksensa vahvistavat, että vanhustenhoidon parannuksia tarvitaan koko yhteiskunnassa.
Teksti: Mia Heiskanen
Kuva: Sami Perttilä
Terhi Lindgren aloitti Attendon henkilöstökokemusjohtajana keskellä hoiva-alan murrosta. Yksityisten hoivapalveluiden laatu oli herättänyt valtakunnallisesti huolta, ja Attendossa ymmärrettiin, että tilanteen muuttamiseksi tarvitaan kulttuurimuutos. Pitkän linjan henkilöstöjohtajana Lindgren tiesi, mitä muutoksen toteuttaminen vaatisi.
“Tarvittiin suunnitelmallinen muutosmatka. Halusin lähteä sitä Attendossa toteuttamaan, sillä tiesin, että muutos oli mahdollinen.”
Kulttuurimuutoksen ytimessä oli ajattelutavan kääntäminen siihen, että hoivakodin asukkaille ei tuoteta hoivaa, vaan palvelua, jonka keskiössä on mahdollisuus elää hyvää arkea kodinomaisessa ympäristössä.
“Se tarkoittaa, että kunnioitamme asukkaiden henkilökohtaisia rytmejä ja valintoja, ja mahdollistamme ne arjen tasolla.”
Alkuun Lindgren pyrki haastamaan henkilöstön käytäntöjä kysymällä toistuvasti “miksi”.
“Se oli tietoinen tapa saada henkilöstö pohtimaan, mikä oikeasti palvelee asukkaiden arkea. Vastaukseksi ei riittänyt tapa toimia tai prosessi.”
Lindgrenin työ on vaatinut pitkäjänteisyyttä. Vaikka muutos on ollut oletettua hitaampaa, hän iloitsee siitä, että tuloksia on jo alkanut näkyä.
“Työtyytyväisyys on noussut hurjasti, työntekijät suosittelevat Attendoa työpaikkana, ja moni meiltä lähtenyt on palannut takaisin. Ja mikä parasta, työn ilo heijastuu hoivakotien asukkaiden arkeen.”
Lindgrenin oma kokemus hänen 86-vuotiaan äitinsä hoivapolusta on tuonut henkilökohtaista perspektiiviä työhön. Hänen äitinsä sairastui vakavasti viime talvena ja tarvitsi ympärivuorokautista hoivaa. Hoivakotipaikan saaminen osoittautui haastavaksi.
“Äitini tilanteessa tuli konkreettisesti esiin se, miten vaikeaa ikäihmiselle on tänä päivänä saada hoivapaikka, vaikka tarve olisi täysin selvä. Järjestelmä vaatii kotihoidon kokeilemista, mikä on epäinhimillistä, jos ikäihminen ei enää pärjää kotona.”
Lindgren kertoo tilanteen kuormittaneen paitsi hänen äitiään, myös häntä itseään.
“Se, että läheinen joutuu olemaan jatkuvassa hälytystilassa, lisää stressiä ja kerrannaisvaikutuksia työpaikoille. Jos kokonaisuutta tarkasteltaisiin avoimemmin ja inhimillisemmin, löytyisi ratkaisujakin nopeammin – ja kaivattuja säästöjä yhteiskunnan tasolla.”
Lindgrenin viesti onkin selkeä: jokainen ikäihminen ansaitsee arvokkaan ja turvallisen vanhuuden.
“Uskon, että meistä jokainen haluaa varmistaa, että omat vanhemmat ja läheiset saavat tarvitsemansa hoivan. Sen eteen me teemme töitä joka päivä.”
