Why not Vantaa: Artsi - matalan kynnyksen taidetalo

Moni kokee taidemuseon kynnyksen liian korkeaksi, sillä mielikuva vaikeasti ymmärrettävästä korkeakulttuurista on monen mielessä mörkö. Myyrmäen juna-aseman kupeessa sijaitseva Vantaan taidemuseo Artsi on positiivinen poikkeus taidemuseoiden valtavirrasta, jossa kannattaa käydä siedättämässä itseään ja romuttamassa asenteita taidetta kohtaan. Artsissa on rento ote, joka näkyy kautta linjan. Ja mikä parasta, museoon on vapaa pääsy – aina.

Artsi on määritellyt tehtäväkseen heijastaa näyttelyiden ja nykytaiteen kautta maailmaa, jossa elämme, siten että ne puhuttelevat aina mahdollisimman moniäänistä yleisöä. Niinpä ne myös hyvin todennäköisesti avautuvat hieman kokemattomallekin taiteen kuluttajalle. Vuodesta 2016 lähtien Artsi on erikoistunut nykytaiteen ohella myös katu-, graffiti- ja performanssitaiteeseen.

Artsilla on taidemuseokentässä hieman samankaltainen ote ympäröivään maailmaan kuin valokuvataiteen museo Fotografiskalla, jonka tuorein yksikkö avautui hiljattain monen suomalaisen kateellisten silmien alle Tallinnaan. Aivan kuten Fotografiska, Artsikin haluaa virittää sisällöillään rohkeasti yhteiskunnallista keskustelua eikä laita päätä pusikkoon vaikeiltakaan aiheilta. Toisaalta molempien museoiden tunnelma ja näyttelyt tarjoavat taide-elämyksiä ja uusia oivalluksia kaiken ikäisille vauvasta vaariin, kotiäidistä kiireiseen bisnesihmiseen.

Artsin seinien sisältä löytyy myös kiva museokauppa, josta voi shoppailla paikallisten taiteentekijöiden ja käden taitajien tuotteita. Graffititaidetta harrastaville tai siitä innostuville valikoimista löytyy aina spray-maaleja!

Artsissa kesällä 2020

Kuvanvapaus

Ilmaisun vapautta pohtiva näyttely

2.6.-16.8.2020

Näyttely tutkii sananvapauden käsitettä ja sen ilmenemistä kuvien maailmassa, eli miten kuvien kautta voi käsitellä vaikeitakin yhteiskunnallisia asioita. Esillä on teoksia nuoren polven kuvittajilta ja sarjakuvataiteilijoilta, joiden työssä yhteiskunnalliset ilmiöt ovat viime vuosina olleet polttopisteessä. Näyttelyn taiteilijoiden teoksissa linkittyvät teemat, aiheet ja henkilöt, jotka näyttävät miten ajankohtaisesta ja yhteiskunnan rakenteita läpäisevästä aiheesta on kysymys.

Ristiriitainen Riihimäen Trump

Näyttelyssä on mukana myös Riihimäen Taiteiden yönä 23.8.2019 graffititaiteilijan purkutalon ulkoseinään luvallisesti maalama graffititeos, joka esittää Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia ampumassa itseään päähän. Riihimäen taiteiden yön järjestäjät sallivat potentiaalisesti ristiriitaisen aiheen, sillä he eivät halunneet sensuroida taiteilijoiden vapauksia - kantaaottavuus on kuitenkin yksi graffitin ja katutaiteen keskeisiä periaatteita. ”Riihimäen Trump on irrotettu alkuperäisestä sijoituspaikasta ja siirretty dokumentoitavaksi Artsiin. Graffititeoksen dokumentointi koskee varsinaista teosta, mutta myös sen ympärille syntynyttä keskustelua taiteen kantaaottavuudesta, sensuurista ja taiteilijan vapaudesta”, museon päällikkö Anna Hjorth-Röntynen kertoo.

Riihimäen Trumpin rinnalla näyttelyssä on esillä osa teoksesta Hävetkää!, joka herätti samankaltaista julkista huomiota alkuvuodesta 2016. Hävetkää! on myyrmäkeläisten graffititaiteilijoiden Henden ja Deoksen vaneriseen työmaa-aitaan maalaama, vantaalaisia urheilupäättäjiä kritisoinut graffitimaalaus. Teos on aika- ja paikkasidonnainen, yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyvä graffiti, jota ei tekovaiheessa suunniteltu pysyväksi tai materiaaleiltaan kestäväksi. Artsi on kuitenkin tallettanut graffitiin liittyvän historian ja alkuperäiset kuvat teoksesta.

________

Avoid boredom @Artsi Art Museum
Artsi Art Museum paves the way for fresh contemporary art - with international outlook - in order to avoid boredom. Vantaa Art Museum Artsi is located a short train-ride away from the Helsinki city centre in Myyrmäki. Artsi can be accessed from the lobby of Myyrmäkitalo or via its own entrance at Paalutori square. Artsi is a fully accessible museum with free entrance at all times.

The “Freedom of the Image” exhibition will be open until August 16th. The exhibition explores the concept of freedom of expression. How can images deal with difficult social issues? What limits the freedom of the image? Do the rules applicable to the freedom of expression also apply to images? In addition to this, the exhibition features a graffiti piece, painted on the exterior wall of a house set for demolition by a graffiti artist in Riihimäki during The Night of the Arts on August 23, 2019. The piece shows US President Donald Trump shooting himself in the head. The organizers of The Night of the Arts in Riihimäki allowed this potentially controversial subject because they did not want to censor the artistic freedom of the painters, as this is one of the key principles of graffiti and street art. The work sparked intense debate and criticism on social media.

Taidemuseo Artsi/Art Museum Artsi

Myyrmäkitalo

Paalutori 3

01600 Vantaa

artsimuseo.com

Teksti: Mia Heiskanen
Kuva: Artsi/Vilhelm Sjöström

Why not Vantaa: Artsi - matalan kynnyksen taidetalo