Why not Vantaa kolumni: Rennon Vantaan syli ei houkuta kaikkia

Kaupunkitorpparin Kolumni

Jos Vantaa olisi henkilö, se kulkisi pääkaupunkiseudun kaduilla ja hymyilisi. Se sanoisi piut paut turhalle tärkeilylle ja tervehtisi kaikkia, arvosta ja asemasta riippumatta. Se suhtautuisi elämään luottavaisesti, näkisi tulevaisuudessa enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Vantaa jäisi ihmisten mieliin rentona, mutta päättäväisenä – hyvänä ja jokaisen läsnäolijan huomioivana seurahenkilönä.

Olen kulkenut Vantaan kanssa samaa matkaa lähes 60 vuotta. Se on riittävän pitkä aika, jotta tullaan tutuiksi. Sinä aikana vastaan tulee muutama erimielisyyskin. Meidän matkallamme on riidelty siitä, onko Vantaa sittenkään riittävän arvokas, edustava ja sivistynyt kumppani. Kyllä se on. Ja kahdenkeskisissä suhteissa toisen näkeminen arvottomana kertoo yleensä vain siitä, että oma arvontunne on hukassa.

Tutustuttaessa oppii huomaamaan myös sen, mitä toiselta puuttuu. Näkee hänen heikkoutensa. Vantaaseen tutustunut huomaa toivovansa kotikaupungilleen lisää rohkeutta. Uskallusta olla kaupunki, joka saa huokua leppoisaa ja vähän rosoista tunnelmaa.

Vantaa jää turhan usein pohtimaan, että josko senkin tulisi yrittää olla siloteltu ja urbaanin linjakas, kuten muut. Silloin tahtoisi ottaa Vantaata kädestä ja antaa sille luvan olla erilainen iso kaupunki. Se ei ole pääkaupunki eikä se ole Espoo kehityskäytävineen. Se on Vantaa, ihmisten ja arjen ystävä. Hyvä sellaisena.

”Vantaa jää turhan usein pohtimaan, että josko senkin tulisi yrittää olla siloteltu ja urbaanin linjakas, kuten muut”.

Vantaan iso syli kutsuu heitä, joille sisältö on puitteita tärkeämpää. Vantaan luo eivät edelleenkään tule he, joiden kodin ikkunasta tulee siintää merimaisema ja kiiltävä pinta. Vantaa vie ystävänsä sujuvan arjen äärelle tai kaikkien yhteisiin puistoihin ja metsikköihin. Vantaan selässä kulkee reppu, jossa on tarinoita ja taustoja aina kivikaudelta asti. Historian reppu ei ole Vantaalla taakka, vaan ryhdin tuoja. Siihen on hyvä nojata.

Vantaa on saanut otsaansa aiemmin monta leimaa. Sitä on parjattu pääkaupunkiseudun huonossa hapessa olevaksi pikkuveljeksi ja alueeksi, josta muutetaan pois, heti kun siihen on varaa. Leimat ovat joskus tatuointeja, joista on vaikea päästä eroon. Niihin voi kuitenkin kohdistaa katseen uudella asenteella. Nähdä ne kuvina siitä, mitä on joskus ollut ja mistä on ponnistettu.

”Nyt se kolkuttelee Tampereen olalle ja kysyy, koska Tampere aikoo taipua ja päästää Vantaan ohitseen Suomen kolmanneksi suurimmaksi kaupungiksi”.

Vantaalainen identiteetti on ollut muutoksen virrassa kotonaan kuin lohi Tikkurilankoskessa Ei ole edes ihmisikää siitä, kun Vantaa oli Helsingin periferiaa. Nyt se kolkuttelee Tampereen olalle ja kysyy, koska Tampere aikoo taipua ja päästää Vantaan ohitseen Suomen kolmanneksi suurimmaksi kaupungiksi. Ystävämme Vantaa kuulee meitä, sen kanssa on hyvä olla vähintään sinut. Ei siksi, että se kohtelisi vihamiehiään kaltoin, vaan siksi, että sen seurassa kokee alati uutta. Reippaasti muuttuvan Vantaan matkassa ei ole koskaan tylsää.

Why not Vantaa kolumni: Rennon Vantaan syli ei houkuta kaikkia