Uutiset

Huipputurvallisia RFID-tuotteita 30 vuoden kokemuksella

Idesco Oy juhlii syyskuussa 30-vuotissyntymäpäiväänsä. Yhtiö tunnetaan ammattilaisten keskuudessa korkean turvatason RFID-teknologiaratkaisujen pioneerina. Tavalliselle kaduntallaajalle tutuin tuote on musta lukijalaite työpaikan oven pielessä.

Käsi ylös, jos tiedät mitä tuotteita oululainen Idesco valmistaa.

– Luulenpa, ettei kovinkaan monen kuluttajan käsi nousee spontaanisti. Siitä huolimatta suurin osa on nähnyt tai käyttänyt tuotteitamme, toimitusjohtaja
Jari Valtonen kertoo.

Se on totta, sillä Idesco valmistaa RFID-lukijoita ja -tunnisteita, järjestelmiä ohjaavia kontrollereita sekä RFID-lukijan sisältäviä kosketusnäyttöpäätteitä. Niistä tutuin monelle lienee työpaikan oven kyljessä näkyvä musta lukijalaite, jonka edessä heilautamme turva-avaimenperää päästäksemme sisään.

– Suurimpia asiakkaitamme ovat turvallisuusalan yritykset, jotka toimittavat kulunvalvontajärjestelmiä mm. yrityksille, vankiloille ja teollisuuteen. Me vastaamme lukijalaitteen sisältä löytyvästä teknologiasta. Tuotteidemme avulla kerätään tietoa ja parannetaan turvallisuutta erilaisissa kulunvalvonta-, ajoneuvontunnistus- ja logistiikkasovelluksissa ympäri maailmaa.

Uuden innovointia turvallisuus edellä

Idesco on monella saralla tuotekehityksen suunnannäyttäjä.

– Keskeinen toimintaperiaatteemme on tiivis yhteistyö asiakkaan kanssa. Teemme tuotekehitysyhteistyötä yhdessä ja räätälöimme tuotteet asiakkaille. Turvallisuus on aina ykkösprioriteetti, joten emme välttämättä hyppää mukaan uusiin teknologioihin ensimmäisessä aallossa. Haluamme ensin varmistaa, että teknologia on turvallinen.

Tämän hetken kuuma peruna RFID-teknologian saralla on turvajärjestelmien kommunikointi puhelimen Bluetooth-yhteydellä.

– Se tarkoittaa, että lukijalaitteet voivat lukea myös puhelinta. Tätä kehitysaskelta edustavat laitteet ovat meillä parhaillaan tuotannossa. Toinen suuntaus on pitkän matkan tunnistus ajoneuvotunnistuksessa ja logistiikassa. Kun ajoneuvon tuulilasissa on RFID-tägi, voi kuljettaja ajaa portista läpi parkkialueelle pysähtymättä.

Turvallisuuden merkitys kasvaa

Valtonen näkee, että yritykset painivat yhä monimutkaisempien kysymysten parissa järjestelmähankintoja tehdessään.

– Markkinoilla tarvitaan huipputason ymmärrystä, osaamista, uusinta tietoa turvallisuudesta, RFID-teknologioista ja niiden eroista oikeiden valintojen pohjaksi. Väitän, että olemme teknologiariippumattomana toimijana alan kärkikastia ja voimme näin auttaa asiakasta löytämään juuri hänelle sopivat ratkaisut. Iso kiitos myös asiantuntijoillemme, joiden ansiosta voimme tarjota asiakkaille myös koulutusta ja konsultointia. Organisaatiomme joustavuus ja hyvä asiakaspalvelu ovatkin olleet keskeinen tekijä siinä, että olemme onnistuneet rakentamaan asiakassuhteita, joista pisimmät ovat kestäneet yli 20 vuotta, Valtonen kiittää.

Teksti: Mia Heiskanen

Copyright © 2020 Viestintätoimisto Commia | Tietosuojaseloste
Design: By Joan