Sisällöntuotanto

Kahvimaailman trendit 2022

Miltä kahvin maailma näyttää vuonna 2022? Keräsimme yhteen näkymiä ja trendejä alkavaan vuoteen

Kahvin hinta nousee

Kahvin maailmanmarkkinahinnan odotetaan nousevan. Suurin syy ovat Brasiliaa aiemmin menneenä vuonna kurittaneet kovat pakkaset. Brasilia on maailman suurin kahvin tuottaja, ja pakkaset aiheuttavat 15-20 prosentin tuotannon laskua, mikä tarkoittaa, että muiden maiden on lisättävä varastoja. Kaikella, mitä tapahtuu Brasiliassa, on vaikutusta muihin kahvintuottajamaihin.

Kahviloiden hidas paluu

Yksi Covid-19 pandemian ikävimmistä seurauksista oli kahviloiden laaja sulkeminen: arvioiden mukaan jopa 95 % kahviloista paikoista joutui sulkemaan ovensa jossain vaiheessa pandemian aikana. Rokotusten myötä voimme toivottavasti palata hiljalleen kohti normaalia, jolloin kahvilatkin voivat alkaa nauttia pandemiaa edeltävistä asiakasmääristä.

Mutta vaikka asiakkaat ovat osoittaneet halukkuutta palata suosikkikahviloihin, on kasvu edelleen hidasta. World Coffee Portal ennustaa, että vuosi 2022 on “vaatimatonta paluuta kasvuun”, kun taas täysi paluu pandemiaa edeltävälle tasolle kestää vähintään kolme vuotta. Tästä syystä kuluttajat jatkavat hyvän kahvin keittämistä kotona – jopa harrastuksena. Osana tätä trendiä kotikäyttöön tarkoitettujen kahvinkeittolaitteiden myynnin odotetaan edelleen kasvavan.

Paikallisia kahviloita ja ravintoloita halutaan tukea

Lukuisat pandemiarajoitukset ovat vaikeuttaneet kahvila- ja ravintola-alan toimintaa, ja lukemattomat kahvilat, ravintolat ja baarit ovat kärsineet merkittävistä taloudellisista haasteista. Yhteiskunnan sopeutuessa ennakoimme kasvavaa halua tehdä ostoksia paikallisesti, tukea paikallisia kahviloita ja ravintoloita sekä suosia paikallisia tuotteita. Erään valtakunnallisen tutkimuksen mukaan kahviloissa ja ravintoloissa käynnit olivat asioita, joita kuluttajat kaikkein eniten kaipasivat sulkutoimenpiteiden aikana. Koska niin moni haluaa osallistua kahviloiden ja ravintoloiden tarjoamaan sosiaaliseen kanssakäymisen mahdollisuuteen, uskomme, että se tarkoittaa sitä, että kuluttajien tarjoama tuki tulee olemaan suurempi kuin koskaan. Paikalliset kahvilat ja ravintolat ovat aina toimineet sosiaalisina keskuksina, joten tulemme vielä näkemään trendin, joka ohjaa kulutusta voimakkaasti niiden suuntaan.

Suodatinkahvi on entistä trendikkäämpää

Mitä tulee kahvin juomiseen, suodatinkahvi on entistäkin trendikkäämpää. Suodatinkahvin kasvava suosio näkyy myös tavassa, jolla paikalliset paahtimot paahtavat kahvipapuja, siirtyen pois perinteisten espressopapujen tummuudesta vaaleampaan paahtoon, joka mahdollistaa kahvin erilaisten makuprofiilien esiin nostamisen.

Mitä muuta? Se selviää Moccamasterin sivuilta >>

Copyright © 2020 Viestintätoimisto Commia | Tietosuojaseloste
Design: By Joan