Sisällöntuotanto

Paluu sielunmaisemaan Taipalsaarelle

Mökki Taipalsaarella on merkinnyt sisältöjä ammatikseen tuottavalle Hermanni Hyyryläiselle paluuta sielunmaisemaan Saimaan äärelle. Mökkeily on tuonut aivan uutta sisältöä some-ammattilaisen elämään.

Hermanni kertoo haaveilleensa mökistä jo tovin, mutta korona-aika vauhditti päätöstä.  – Teen töitä pääosin kotona, ja koronan keskellä alkoi tuntua siltä, että elämä pyörii aivan liian pienessä ympyrässä. Aloin myös kaivata sitä, että pääsisin välillä pois Helsingistä ja kotoa.

Hermanni on viettänyt lapsuutensa Taipalsaarella, joten kun isä vinkkasi myyntiin tulevasta mökistä lähellä lapsuuden mökkimaisemia, päätös oli helppo. – Teimme pikkuveljeni kanssa nopeasti päätöksen ostaa mökki puoliksi, sillä olimme lapsena pyörineet nurkilla paljon, joten paikka oli hyvin tuttu ja kotoisa.

Hermanni on asunut elämänsä varrella niin Haminassa, Lappeenrannassa, Turussa kuin Helsingissäkin, mutta Taipalsaari tuntuu hänestä eniten kodilta. – Saimaa on niin upea. Lapsena se oli itsestäänselvyys, mutta nyt kun sen näkee, ihmettelen, miten kaunista Suomessa voi olla. Saimaa on minun sielunmaisemani ja koti.

Perhe ja luonto ovat lähellä

Hermannin mukaan mökki on lähentänyt suhteita niin perheeseen kuin kavereihinkin. – On kiva, että perhe on lähellä, ja että heihin tulee nyt pidettyä yhteyttä huomattavasti enemmän. Kavereitakin on jostain syystä helpompi pyytää mökille kuin kotiin.

Kesällä Taipalsaarella on vilskettä mökkiläisten myötä, mutta Hermanni on nauttinut eniten lähipiirin kanssa rauhallisesta yhdessä olemisesta, ruuanlaitosta ja pöydän ääressä jutustelusta. -Asun Helsingissä kerrostalossa, joten totta kai piha ja ulkotilojen väljyys ovat luksusta. Nautin myös veneilystä Saimaalla ja siitä, että kaunis luonto on lähellä. Kaipaan luontoon, mikä johtuu varmaan siitä, että olen lapsena seikkaillut Taipalsaarella luonnossa ja veneillyt perheen kanssa Saimaalla. Odotankin innolla tulevaa kesää, jolloin pääsemme tutkimaan saaria ja huristelemaan autolla paikasta toiseen. Odotan myös remonttiprojekteja, joita olen suunnitellut talven pimeiden kuukausien aikana. Haaveilu on auttanut kestämään yli talven.

Mökkeilyn sanansaattaja

Mökkeily on tuonut uutta sisältöä myös Hermannin työhön. – Dokumentoin elämääni sosiaalisen mediaan, ja on ollut mahtava huomata, miten paljon mökkielämä kiinnostaa suomalaisia ja miten tunteella siihen suhtaudutaan. Olen saanut myös sen tiimoilta uusia seuraajia ja onpa eräs seuraaja jopa kertonut inspiroituneensa sisällöistäni niin paljon, että päätti hankkia mökin, Hermanni nauraa.

Käännynnäisiä löytyy myös kaveripiiristä. – Olen nyt selkeästi läheisempi niiden kavereiden kanssa, joiden kanssa olen viettänyt aikaa mökillä. Eräs hyvä ystäväni on myös todennut, että jos hän ikinä hankkii mökin, se sijaitsee Taipalsaarella!

 

Taipalsaari

Taipalsaari Saimaan saaristokunta on aktiivinen osa Saimaan rannoille rakentuvaa virkistysaluekokonaisuutta. Taipalsaari on tunnettu luonnonkauneudestaan ja vesistöjen runsaudesta. Puolet kunnan pinta-alasta on Saimaata ja toinen puoli muodostuu noin 700 saaresta. Rantaviivaa, joka on pääosin upeaa hiekka- ja kalliorantaa, on noin tuhat kilometriä.

Teksti: Mia Heiskanen

 

Copyright © 2020 Viestintätoimisto Commia | Tietosuojaseloste
Design: By Joan