Referenssitarinat

Katto kuin lentokoneen siipi

Toimitusjohtaja Tomi Norrbyn luotsaama Suomen Teollisuuskatto Oy on vuonna 1994 perustettu perheyritys, joka on yli kahden vuosikymmenen aikana urakoinut liki pari miljoonaa vesikattoneliötä saneeraus- ja uudiskohteisiin. Parocin kivivilla on ollut yhtiön eristevalinta alusta lähtien. – Yhteistyö Parocin kanssa juontaa juurensa jo aikaan ennen yhtiömme perustamista. Isäni Taisto Norrby teki työuransa Partekin teollisuuskattojen parissa, ja kun hän perusti yrityksen vuonna 1994, olemme toteuttaneet käytännössä kaikki kattoprojektit Parocin kivivillalla, Tomi Norrby kertoo.

Kumppanuus on sujunut moitteettomasti molempiin suuntiin, eikä luottamus kivivillaan ole vuosikymmenten saatossa horjunut. – Olemme nähneet matkan varrella monenlaisia kattoja, ja kokemuksemme mukaan kivivilla on yksinkertaisesti toimivin kattoeriste. Se kestää kosteutta ja kuivuu rakenteessa, jolloin kattorakenteeseen ei synny homehtumisen riskiä ja eriste säilyttää lujuutensa. Kivivillan asennettavuus on myös omaa luokkaansa esimerkiksi  koviin muovieristeisiin verrattuna, sillä se muotoutuu hyvin alustan epätasaisuuksiin, jolloin saumat saadaan todella tiiviiksi.

Teollisuuskatot on erikoistunut mittaviin teollisiin kattoprojekteihin, joissa toimiva logistiikka ja työn organisointi ovat ykkösasia. Toisen kivijalan muodostavat Helsingin Olympiastadionin kaltaiset haastavat uudis- ja saneerauskohteet. – Olympiastadion oli poikkeuksellinen kohde kattotöiden osalta, sillä stadionin katto on hyvin näkyvä osa Helsingin kaupunkikuvaa ja julkisivua. Haastekerrointa lisäsi myös se, että kyseessä oli maailman kauneimmaksi stadioniksi kuvailtu ikoninen urheilupyhättö ja arkkitehtonisesti arvokas rakennus, Norrby taustoittaa.

Katto kuin lentokoneen siipi

Olympiastadionin kattoprojekti käynnistyi Teollisuuskaton osalta loppukeväästä 2018 ja valmistui 2020. – Kohde oli rakenteellisesti haastava, sillä stadionin katon profiili on lentokoneen siiven muotoinen. Katon rakenne on itsessään yksinkertainen, mutta se kaikki pinnat ovat kaarevia, jolloin katon säde ja leveys muuttuvat jatkuvasti. Se aiheutti ylimääräistä työtä ja haastetta toteutuksen osalta. Olympiastadionin katto ei ole myöskään perinteinen lämmin katto, vaan pikemminkin kylmä katos, joka altistuu huomattaville sään vaihteluille ja tuulikuormille. Kun aloimme pohtia katon tuulikuormia, teimme ensin prototyypin, jota tutkimme tuulitunnelissa. Saatuamme tuulitunnelitestien tulokset, käytimme viikkoja kiinnityssuunnitelmien tekoon varmistaaksemme, että katto pysyy varmasti paikoillaan, Norrby kertoo.

Olympiastadionin katto on pinta-alaltaan 15 365 m2, joten valittuihin materiaaleihin oli myös kiinnitettävä erityistä huomiota. Kattoeristeeksi valittiin kivivilla. -Käytimme rakenteessa hieman tavanomaista kovempaa kivivillaa kahdessa 30 mm:n kerroksessa. Näin saimme eristeen muotoutumaan katon kaareviin muotoihin. Suunnittelussa oli huomioitava myös se, että eristeessä tulee tapahtumaan kosteusvaihteluita, jolloin sen tulee voida kostua ja kuivua rakenteessa vapaasti niin, että se säilyttää lujuutensa muutoksista huolimatta.

Maailman kaunein stadion tänään ja huomenna

Teollisuuskatot on alansa innovatiivinen kehittäjä, joka käyttää kattourakoissaan PVC-vesikatetta, jonka asennettavuus, paloturvallisuus ja kustannustehokkuus ovat Norrbyn mukaan omaa luokkaansa. -Olympiastadionin projektissa lisäsimme vesikatteeseen näyttävän Clearcoat-lakkapinnoitteen, jonka ansiosta maailman kauneimman stadionin katto tulee pysymään tyylikkäänä pitkälle tulevaisuuteen, Norrby toteaa.

Referenssitarina on julkaistu Parocin verkkosivuilla.

Copyright © 2020 Viestintätoimisto Commia | Tietosuojaseloste
Design: By Joan